1975 Ensimmäiset linturetkeni

Ensimmäinen todistettava lintuhavaintoni tapahtui 1.1.1964 ollessani runsaat kahden vanha. Havaintoa en muista, enkä lajiakaan ilmeisimmin tunnistanut, mutta siitä on vakuuttava dokumentaatio. Isäni ottamat ja vedostamat kaksi valokuvaa todistavat minun lähestyneen voimallisesti (epäeettistä) kahta sinisorsaa. Olen tästä elämänpinnan rohjennut kirjata Pinnariin (Bongariliiton lintuhavaintotietokanta). Todennäköisesti olen Hietaniemen hautausmaalla pienenä lapsena nähnyt oravia ja tiaisia, mahdollisesti muitakin tavallisia puistolintuja, mutta näistä ei ole muistikuvia eikä dokumentaatiota.

Ensimmäisessä johdantoblogissa kerron lintuharrastukseni vaiheita vuodesta 1975 alkaen, mutta kun 50 vuotta on tullut täyteen, on syytä tästä ensimmäisestä varsinaisesta lintuharrastusvuodesta kertoa tarkemmin.

Toukokuun lopulta 1975 lähtien tein linturetkiä Vuorjoen sukumme kesämökillä ja ympäristössä Suomusjärven (nykyään Salon kaupunkia) Salmijärvellä, ja sieltä Varesjärven ja Kiikalan suuntiin enojeni Arton ja Jyrkin kanssa. Isovanhempani Elsa ja Yrjö Vuorjoki ostivat Suomusjärven kunnan alueelta Tyystiöjärven lähistöltä ensimmäisen pienen kesämökkinsä 1940-luvun lopulla. Toinen, minulle rakas mökki ostettiin vuonna 1951. Mökin nimeksi isoäitini keksi Kalevalasta ”niemen kaiskun kainalossa”, tontti kun oli Salmijärven rannalla pienessä loivassa rannan kaaressa. Ja Kaisku säilyi nimenä.

Kalevalan kahdeskymmenes runo, kertoo Pohjolan häiden valmisteluista:

”Kaaloi Kauko katsomahan savun syntymäsijoa:

ei ollut soan tulia eikä vainovalke'ita;

olipa oluttulia, kaljankeitto-valke'ita

Sariolan salmen suulla, niemen kaiskun kainalossa.”

Ensimmäisen vuoden 1975 kesän aikana Kaiskussa olen saanut noin 65 elämänpinnaa, kaikki tavallisia metsälajeja. Nuorelle lintuharrastajalle kaikki lajit olivat aluksi outoja ja hankalia. Enoni Arto ja Jyrki olivat sodan jälkeen olleet Ruotsissa Skånessa Matbergan tilalla, jossa tilan poika Edward opetti heidät tunnistamaan lintuja. Jyrkin lintuharrastus jäi Matbergan aikoihin, mutta hän kuitenkin pystyi varsin hyvin minua opastamaan harrastukseni alkuvaiheessa. Arton kanssa meille syntyi pitkäaikainen lintuharrastussuhde.

Muistan hienoja hetkiä Kaiskun linturetkiltä. Pihapiirissä ja lähimetsissä tietysti lintuja havaittiin normiaskareiden ohessa, mutta kesän kohokohtia olivat kävelyretket Varesjärvelle. Reitti Kaiskusta Kalmankorventietä Tyystiöjärven ohi kävellen muutama kilometri yhteen suuntaan. Reitti kuljettiin tarkoituksella vanhojen metsien läpi. Tarkkaa reittiä en kartalta pysty paikallistamaan. Varesjärven lounaisrannalle joka tapauksessa päädyimme. Impivaaran tilan kohdalla ainakin poikkesimme vanhan metsän kautta, ja loppumatka Varesjärvelle kulki myös vanhan metsän läpi. Myöhemmin suureksi surukseni molemmat näistä metsistä oli kaadettu. Aikuisena tekemäni Varesjärven muisteluretki oli sikäli pettymys. Varesjärvellä pesi tuolloin lokkeja ja tiiroja, ja muistikuvieni mukaan se oli upea lintujärvi. Vaatimattomasta on hyvä aloittaa, 50 vuoteen mahtuu paljon muita hienoja ja hienompia lintupaikkoja.

Ensimmäisen punakylkirastaani (elämänpinna numero 77) muistan hyvin. Se ei ollut mikään sponde elis (itsenäisesti tunnistettu elämänpinna). 4.6.1975 matkalla Varesjärvelle langalla istui lintu, ja Arto antoi lintukirjan käteeni ja pyysi minua määrittämään lajin. Selasin kirjaa hämmentyneenä, ja esitin sinirintaa, ensimmäistä kirjasta vastaan tullutta varpuslintulajia, jolla oli leveä valkoinen silmäkulmajuova. Siitä tilanteesta opin, että kirjaviisaus on paikallaan, ja ryhdyinkin aktiivisemmin opiskelemaan lajinmääritystä. Opin myöhemmin myös, ettei kirja pysty kertomaan linnulle tyypillistä habitusta, muotoa, liikehdintää, vaan se on opittava käytännössä.

Impivaaran viereisessä vanhassa hämyisessä kuusimetsässä lauloi tiltaltti, tynnyrilintu, jonka laulu oli ensimmäisiä oppimiani linnunlauluja. Hauskaa, että nyt parin viime vuoden aikana lintuihin tutustuneelle Terhille tiltaltti oli myös ensimmäisiä opittuja linnunlauluja.

Vesilinnuista sinisorsa, kuikka ja telkkä tulivat tutuiksi. Vähälukuisemmat vesilinnut kaakkuri ja tavi eivät vuonna 1975 vielä mahtuneet tajuntaani, vaikka niitäkin näkyi Salmijärvellä. Moni laulava lintu jäi kesällä 1975 itsenäisesti tunnistamatta, mutta vähitellen Kaiskun alueen lajit tulivat tutuiksi. Lokeistakaan en aluksi tiennyt niiden runsasta lajimäärää, enkä varsinkaan nuorten lokkien haasteellista tunnistamista. Ihan hyvä, ei ollut lajintunnistuksellisesti lannistavia tekijöitä. Kahlaajat ja niiden määritys oli vielä täysin tuntematonta tuolloin.

Ensimmäinen harvinainen lintuni oli kirjosiipikäpylintu (pinna numero 69), toukokuulta 1975. Enoni Jyrki sen osasi tunnistaa, sain linnun kiikariini Kaiskun pihapiirin ojan ja järven kulman korkeasta kuusesta ja näin siipijuovat. Seuraava harvinainen laji tuli 31.5.1976 myös Kaiskun pihapiiristä, Vesan (hevonen) haassa lauloi turturikyyhky (pinna 99). Arto sen tunnisti, minulta olisi mennyt havainto ohi. Samana päivänä samassa lehdossa lauloi myös satakieli (sadas lajini), joka tuolloin oli selvästi nykyistä vähälukuisempi.

Kesäkuun loppupuolella 1975 perheemme matkusti Göteborgin kautta Skotlantiin ja Lontooseen, juna-laiva-juna, oikeaa matkustamista siis. Topi-sedän kiikareilla junan ikkunasta matkalla tähyilin ja Euroopan lintuoppaan (linkki blogiin) avulla määritin lajeja matkan aikana ja perillä Loch Lomond-järven rannalla. Lajit kirjasin lintukirjaan, esim. mustavaris 21.6.1975 Berwick, nokivaris samana päivänä Yorkissa, merimetso 23.6.1975 Alexandria, Loch Lomond.

Kesäkuussa 1976 enoni Arto vei minut retkille Oulun seudulla ja Siikajoen Tauvossa. Kultasirkku ja rantakurvi olivat niiden retkien tärkeintä lintuantia, mutta parasta antia oli hyvän lintumiesystävyyden alkaminen. Ensimmäisistä retkistä Tauvoon, ja Tauvon retkistä enemmän kirjoitan omassa blogissa.

Vuoden 1975 retkeilyni keskittyi lähinnä Kaiskuun, ja tukeutui pitkälti enojeni osaamiseen. Lintuharrastus on sosiaalinen laji, ja myös lintujen tunnistamisen oppimista edistää kokeneimpien harrastajien seura. Dokumentoitujen elämänpinnojenkin määrä oli vain 80 vuoden 1975 lopulla. Mutta harrastuksen siemen oli kylvetty, ja seuraavina vuosina harrastuspäivien määrä kasvoi ja retkeilyalueet laajenivat huomattavasti. Lisäksi minulla oli onni saada retkeillä sukulaismiesten Arton ja Askon seurassa, ja heti harrastuksen alussa päästä Pohjois-Pohjanmaan ja Suomenlahden lintuparatiiseihin. 

Ensimmäiset linturetkeni tein Salmijärven länisrannan mökiltämme Varesjärven lounaisrannalle