la-su 7-8.12.2024 Lähiretkeilyä
Pääkaupunkiseudulle usein jää joitakin hyvin myöhäisiä muuttajia, tai muuten talvehtimista syystä tai toisesta yrittäviä lintuyksilöitä. Moni kerää joulukuun ja talvikauden pinnoja, ja näitä vähälukuisia yksilöitä ilmoitetaan aktiivisesti lintuharrastajien eri kanavilla. Niinpä lähdimme Terhin kanssa retkeilemään ja hakemaan tällaisia lajeja. Samalla saimme liikuntaa selkeässä talvisäässä. Iso-Huopalahdella, siellä missä vielä 1970-luvulla oli avokaatopaikka, laskee lahteen pari ojaa. Yhden näistä ojista varrelta oli itsenäisyyspäivänä Tringan rallissa löydetty västäräkki ja niittykirvinen. Molemmat vielä puuttuivat joulukuun pinnoista, joten niitä hakemaan.
Ison Huopalahden kaatopaikalle hyvä lintuystäväni vei tyttöystävänsä rohkeasti jo toisilla treffeillä linturetkelle, ja 50-vuotishääpäivää vietettiin tuossa taannoin. Uskalsin siis itsekin viedä Terhin samaan paikkaan, mutta kaatopaikka on jo ajat sitten maisemoitu. 1970-luvulla paikalla oli aivan oikea kaatopaikka, täynnä jätettä ja lokkeja. Nykyään Ison Huopalahden rannat ja täyttömäki on erinomaista lintualuetta, varsinkin keväällä. Kuljimme kävelytietä ojan viertä, ja näimme sulassa ojassa vihreää ruohokasvillisuutta sekä useita kanadanhanhia ja sinisorsia. Arvelin, että siellähän ne tavoitelajit ovat. Ojan toisella puolella oli Sami lämpökameran kanssa. Hän oli selvästi havainnut jommankumman, ja pikainen soitto varmisti, että västäräkki on välissämme olevalla ojan alueella, ja niittykirvinen hieman vasemmalla vihreän ruohon taaimmaisessa reunassa ojan varrella.
Katselin ensin liian kauas. Pieni lähitarkennus, ja siinähän se pieni siipirikkoinen lintu olikin aivan lähellä. Liekö siipivamma syynä muuttohaluttomuuteen. Talven ankaruudesta ja ruoan riittävyydestä on hänen selviytymisensä kiinni. Paikalle putkahti Juha, joka sai västäräkistä päivänpinnan. Kerroin hänelle niittykirvisen sijainnin, mutta se ei kiinnostanut, koska oli päivänpinnana aiemmalta vuodelta. Minulle kelpasi, ja kuljin muutama kymmenen metriä ojan vartta ja innokkaasti ääntelevä niittykirvinen lennähti viereisen koivun oksaan. Tietysti lintu sijoittui siten, että väliimme jäi joitain oksanrisuja. Kamera löysi linnun, mutta automaattitarkennus ei osunut, ja se lennähti sitten pois. Valokuvaaminen ei aina ole helppoa.
Seuraavaksi Ruukinrantaan ja Elfvikiin, Laajalahdelle siis. Nokikanaa emme löytäneet, mutta parven uiveloita, merimetsoja ja harmaahaikaran. Lahden sisäosat olivat jo jäässä. Viikin vanhan puhdistamon altailla on ollut virtavästäräkki, ja se löytyi 10 minuutin odottelun jälkeen vasemman altaan takaosasta heinikon seassa kulkemassa, kaukana kuvattavaksi. Jatkoimme Viikin Keinumäen ruokinnalle, ja yllättäen matkan varrelta löytyi kovaäänisesti raksutteleva peukaloinen. Näkyi vilaukselta, kun lenteli osin jäätyneen lampareen ruovikossa. Keinumäen ruokinnalla oli satapäinen räkättirastasparvi, jonka joukossa oli ainakin yksi punakylkirastas. Ruokinnalla myös järripeippo. Mennen tullen näimme kanahaukan, ensin nuoren linnun ja sitten aikuisen naaraan. Puhdistamon läheltä ojasta löytyi vielä tiedossa ollut tiltaltti.
Kotiin kurvattiin Töölönlahden kautta. Lahti ei vielä jäässä, ja lintuja runsaasti. Kaksi silkkiuikkua, kolme tukkasotkaa, harmaahaikara. Opetin Terhille talvipukuisen naurulokin, sekä nuorten kala- ja harmaalokkien tuntomerkkejä. Lokit eivät ole helppoja, kun niillä on eri vuodenaikoina ja eri ikäisinä erilaisia pukuja (tähän teemaan on hyvä palata myöhemmin). Muun kuin juhlapukuisen lokin osalta määrittäminen kannattaa aloittaa iän määrityksellä, varsinkin kun kyseessä ovat kookkaat nuoret ja esiaikuiset lokit. Tiistaina töihin mennessäni jouduin toteamaan Töölönlahden jo jäätyneen. Ruokintapaikan reunassa oli puolisen metriä sulaa, ja siinä kököttivät sinisorsat ja kanadanhanhet aamun pimeydessä….