Ekaekaa, eli 1.1.2025 linturetki

Tämä viideskymmenesensimmäinen harrastusvuosi käynnistyy kuten niin moni aiempi, vuodenpinnojen etsimisellä. Lintuharrastus on siis myös keräilyä. Tässä pitää hieman selittää. Vuodenpinna tarkoittaa yhden vuoden aikana Suomessa havaittuja lajeja (vuodenpinnoista oma bloginsa). Monenlaisia pinnoja voi kerätä. Vain mielikuvitus on rajana. Myös tässä bongarit ovat kunnostautuneet. Palataan erikseen myös käsitteeseen bongaus.

Lintupinnojen keräily pitää harrastuksen aktiivisena ja samalla myös tulee liikuttua luonnossa. Terveysvaikutus on suuri. Myös vaikutus mielenterveyteen. Lintuharrastus on hyvä syy liikkua luonnossa, mutta osa lintuharrastuksesta on tieteellistä tutkimusta ja edistää luonnonsuojelua.

Vuodet ovat erilaisia säiden ja harvinaisten lintujen esiintymisen suhteen. Jos alkutalvi on leuto, jää Suomeen paljon lintuja talvehtimaan. Usein myös harvinaisia lajeja. Toki kylmänäkin talvena joitain muuttolintuja jää talvehtimaan ollen mm. riippuvaisia ruokinnoista ja avoimista sulapaikoista.

Joulukuussa 2024 oli lyhyt kylmempi ja luminen jakso, mutta vuodenvaihde oli lumeton ja leuto. Moni kesäisempi lintu olikin jäänyt joulukuussa yrittämään talvehtimista, ja oli vielä hengissä vuodenvaihteessa. Joulukuun viimeisinä päivinä pohjoisen puoleinen kylmä ilmavirtaus levisi Suomeen, ja 1.1. aamuyöllä lumisaderintama lounaasta. Lumisade muuttui vesisateeksi etelärannikolla aamupäivän aikana, ja sää oli mitä tuulisin ja kostein. Ei houkutteleva sää tavalliseen ulkoiluun, mutta nyt olikin kyse lintuharrastuksesta. Moni sää on sopiva siihen.

Retken suunnitelman olimme laatineet Chrisin kanssa lähinnä omien 1.1. pinnapuutteiden ja tarjolla olevien lajien pohjalta. Moni lintuharrastaja, bongarit erityisesti, kerää vuodenpinnoja. Ja vuoden ensimmäisenä päivänä niitä on tarjolla nollasta lähtien. Lintupoikakolmikkomme suuntasi aluksi Viikin vanhalle puhdistamolle, missä joulukuun aikana on oleillut kaksi virtavästäräkkiä. Siispä paikalle ennen auringonnousua odottamaan aamuaktiivisten lintujen esiintuloa. Sankassa kosteassa lumisateessa lopulta yli 30 lintuponkaria oli innokkaina (ja kastuvina) paikalla. Talitiainen, mustarastas, peukaloinen, kottarainen ja moni muu laji löytyi ennen auringonnousua (yöpinna), mutta virtavästäräkki ei ilmaantunut kymmeneen mennessä. Ensimmäisestä bongattavasta lajista saimme hylsyn. Hylsypinnoja emme sentään laske.

Muutama muukin vuodenpinnojen kerääjä oli päättänyt tulla raikkaaseen lumisateiseen säähän virtavästäräkkiä katselemaan. Ei tosin löytynyt kymmeneen mennessä. Eräällä oli sateenvarjo, kaikilla ei.

Jatkoimme suunnitelmamme mukaan Pikku-Huopalahdelle, jossa pitkään oli oleillut liejukana. Pienen odottelun jälkeen se löytyi tyrnipensaiden reunasta. Jatkoimme viereiselle Meilahden Arboretumille. Kostunein kiikarein vaivoin näimme mustapääkertun ja punarinnan. Varpuspöllö ja nokkavarpunen olivat viisaasti jossain muualla. Seurasaaren pilkkasiiven kautta Hanasaareen etsimään jalohaikaraa ja pikku-uikkua. Pikku-uikku löytyi nopeasti. Jalohaikara oli vilkkaalla päällä, ja näimme sen lentävän Koivusaaren ja Lauttasaaren yli kohti Ruoholahtea. Oli myöhemmin tullut takaisin Hanasaaren pohjoispuolen luodoille. Talvehtiva siipirikko västäräkki (7-8.12.2024 blogi) oli edelleen paikalla Iso-Huopalahdella. Kävelimme peräti Espoosta Helsinkiin, ja Talin ruokinnoilla olikin kuhinaa. Tavallisia lintuja, mutta vuodenpinnoja viitisen lajia.

Turhan jänkäkurppayrityksen ja Haltialan tyhjien peltojen jälkeen päätimme viettää viimeiset valoisat hetket Kyläsaaressa, jossa usean päivän ajan oli ollut kesäinen niittykirvinen. Sade oli lakannut, ja kuljimme kymmensenttisessä hangessa kohti ponkauspaikkaa. Pienellä maastokukkulalla olikin kymmenkunta ponkaria, ja ahtauduimme mukaan. Tunnelma oli kuin bussipysäkillä, veistelin, ja joku komppasi juu, kun ei bussi tule. Osa porukasta luovutti ja osa siirtyi 200 metriä kohti alkuperäistä löytöpaikkaa. Niin mekin.

Kyläsaaren tulva ja lintupojat.

Vanhankaupunginlahden pinta oli noussut tulvana rantametsikköön, ja meno oli paikoin märkää. Ryhmässä tuijoteltiin tovi tyrnipuskien lähistöllä, ja muut ponkarit luovuttivat. Jäimme paikalle luonnollisille tarpeille, ja hetken kuluttua niittykirvinen lennähti läheiseen koivuun. Sain kylmänkangistamat kiikarit tarkennettua, ja hihkaisin lintupojille että siinähän se. Saman tien lintu lähti äännellen kohti Kyläsaaren kierrätyskeskusta. Viesti lintutiedotukseen, ja hetkeä aiemmin luovuttaneet kollegat laukkasivat paikalle. Lähtivät vielä linnun lentosuuntaan etsimään. Toivottavasti löytyi. Havainto oli noin kello 15.20, ja kun aurinko laski vasta 15.27, en saanut niittykirvisestä puuttuvaa yöpinnaa. Pitääpä keväämmällä kiinnittää yöpinnoihin enemmän huomiota.

Näin ensimmäisen päivän linturetkeily, siis vuoden ensimmäisten lajien etsiminen, oli päättynyt lajimäärään 36. Siitä on hyvä jatkaa loppuvuoden, kunnes tulee seuraava lintuvuosi. Tämän retken muistaa myös siitä, että havaintovihko kastui sateessa, ja kuivuessaan sivu kuivui aaltoilevaksi.

Edellisen vuoden ensimmäisenä päivänä oli kirkas pakkassää, ja retkeilimme pääasiassa sisämaassa (Siuntio – Vihti), jolloin saimme hienoja lajeja kuten peltopyy, uuttukyyhky, isolepinkäinen, tunturikiuru, vuorihemppo, tundraurpiainen ja pikkusirkku. Kaksi viimeksi mainittua tosin Lauttasaaresta bongattuna. Yhtään näistä lajeista emme saaneet tämän alkaneen vuoden ensimmäisenä päivänä. Lintuvuodet ja -retket ovat erilaisia.