2019: Espanja kevätretki 28.3.-6.4.2019 

Christer Casagrande, Jaakko Hynninen ja István Kecskeméti

Tekstin kirjoittanut Jaakko Hynninen, lintukuvat István Kecskeméti

Vuonna 2012 syyskuisella Utön retkellä hienon lintupäivän (mm. isokirvinen, harjalintu) iltapäivän tauolla István löysi laukustaan Unkarin viiniä saavin. Sitä nautittaessa ja auringon lämmittäessä tuli pakottava tarve päästä tutustumaan tarkemmin maahan ja sen lintuihin. Siitä syntyi yhä jatkuva perinne lähteä alkukeväisin etelän lintumaille, kun Suomessa ei vielä kevätlintuja juuri näy. Keväällä 2013 matka suuntautui luonnollisesti Unkariin, myöhemmin Tanskaan, Israeliin, Espanjaan ja Liettuaan, joihinkin kahdestikin.

Ajatus retkikertomuksesta syntyi, kun retkiä valmistellessamme olimme huomanneet suomenkielisten linturetkikertomusten vähyyden. Toki useita ansiokkaita blogimuotoisia kertomuksia löytyy, ja myös bongariliiton sivuilta niitä löytyy. Kirjoitimme tämän retkikertomuksen kannustamaan myös muita ulkomailla retkeileviä kirjoittamaan kokemuksistaan, havainnoistaan ja lintupaikoista. Matkan suunnittelua varten keräsimme netistä löytyviä kotimaisia retkikertomuksia ja blogeja. Keskeinen lintupaikkaopas oli Garcia & Peterson Where to watch birds in Southern and Western Spain, vuodelta 2008. Iäkkyydestään huolimatta useat hyvät paikat löytyivät oppaan avulla, ja mm. kauan toiveissa ollut vuorikotka. Apuna oli myös kevään 2015 retken kokemukset.

Ensimmäinen retkipäivä, torstai 28.3.2019

Aamulla tavattiin klo 3.40 Kytöniityntiellä, josta menimme lentoasemalle. Ulla oli ystävällisesti lupautunut kuskiksi. Matka alkoi odottavissa tunnelmissa, onhan torstai toivoa täynnä.

Kone lähti ajallaan ja saavuimme Malagaan klo 10.30. Avauslajin arvauksessa oikeaan osui Jaska, mustakottarainen havaittiin heti kentällä. Autonvuokraukseen meni tunti ja allamme oli tuliterä BMW X2. Kentältä lähdimme kohti Montejaqueta. Heti aluksi erään kerrostalon antennilta István huomasi huuhkajan. Ennen Rondaa pysähdyimme pieneen Cuevas del Begerron kylään lounaalle. Hyvä kahvi ja espanjalainen perunamunakas maistuivat, olimmehan olleet valveilla jo kymmenisen tuntia.

Emme muuten pysähdelleet ja matkalla havaittiin vain muutama tuulihaukka ja harmaasirkku. Ensimmäinen varsinainen kohde ennen Montejaqueta oli Cueva Del Gato, jossa joki tulee vuoren uumenista.

Kovat tulvat olivat repineet joen yli menevän sillan irti ja se roikkuikin toisella rannalla muutaman laudan varassa. Onneksi joen tämän hetkinen virtaus salli joen ylityksen pohjakiviä pitkin. Virtavästäräkki, koskikara, peukaloinen, pyrstötiainen, silkkikerttunen, mustapää- ja samettipääkerttu, vaaleakiitäjä ja hanhikorppikotkat olivat hyvin näkyvillä. Kuvauksellinen oli myös retken ensimmäinen maastossa nähty mustapäätaskunaaras, jonka tuntomerkkejä piti tarkkaan opiskella. 

Ulkomaanmatkojen alussa ensimmäiset meille eksoottiset, mutta alueelle tyypilliset lajit innostavat. Hyvänä esimerkkinä harmaasirkku, joka matkan alussa sai aitoa ihailua, ja loppupuolella niitä lakonisesti kirjattiin ylös jos huvitti.

Jatkoimme kohti Montejaquen pientä vuoristokylää, jonka ahtaat kadut aiheuttivat harmaita hiuksia ennen kuin oikea reitti löytyi. Tosi kapea katu päättyikin mutkan takana ilman ennakkovaroitusta portaisiin ja upouusi bemarikin sai pienen osuman siinä hässäkässä. 

Vuorilaakso oli yhtä upea kuin aikaisemminkin. Hanhikorppikotkat leijailivat jatkuvasti vuorten rinteillä, samoin pari käärmekotkaa ja pikkukotka. Mustatasku oli maisemissa ja muutaman kilometrin ajon jälkeen pari rusotaskua ja mielenkiintoinen mustaleppälintu, jonka tulkitsimme lähi-idän alalajiin. Alppivariksia näkyi yhteensä 15, vain vuorisirkku loisti poissaolollaan.

Montejaquesta ajoimme suoraan hotellille. Tie oli hyväkuntoinen ja riittävän mutkainen, ja se kulki upeiden maisemien ja pikkukylien läpi. Matkalla näimme lähes kaksisataa muuttavaa tervapääskyä (Mirador del Guadiaro). Majapaikkaan saavuimme sopivasti juuri ennen pimeää. Hotelli Meson de Sancho Algecirasin ja Tarifan välillä oli positiivinen yllätys, siisti ja hienot maisemat merelle kohti Afrikkaa. Illallinen hotellimme ravintolassa oli enemmän määrää kuin laatua, myös veteranot olivat riittäviä. Koimme myös useita pieniä sähkökatkoksia pitkin iltaa. Kun palasimme huoneeseen, yllätykseksemme sähköt olivat hävinneet meidän huoneestamme, mutta sitä korvasi ulkoa kuulunut kyläpöllönen.

Päivän lajimäärä oli matkapäivälle tyypillisesti vaatimaton 45.

Toinen retkipäivä, perjantai 29.3.2019

Pilvistä, itätuuli yli 10m/s, maksimilämpö 12-14 C

Eka yö kimpassa sujui hyvin, István ei kuorsannut liikaa, vaikka norsu (= kärsällinen CPAP uniapnealaite) oli laukussa sähkökatkon myötä tarpeettomana. Crisi huuteli Tarzan huutoa ja minä kuulemma puhuin prinsessasta. 

Aamulla lämpöä oli 13 astetta, pilvistä ja kovaa tuulta. Parvekkeelta kuului iberiantiltaltti ja näkyi töyhtötiainen. Gibraltarin niemeltä länteen olevalla Punta Carneron niemellä tuuli puhalsi kaakosta ja tosi kovaa, jonka takia petolintumuuttoa ei havaittu. Menimme kylän laidalle, jossa oli sama tilanne. Merellä meni jatkuvasti liitäjiä, osa niistä vähän turhan kaukana määrityksen kannalta. Rannan tuntumassa muutti mukavasti riuttatiiroja, pääosin juhlapukuisia. Paras havainto 17 mehiläissyöjän parvi, joka myrskyä uhmaten oli ylittänyt Afrikan ja Euroopan välisen vesialueen, Välimeren, kapeimmalta 22 km:n kohdalta. Edelliseltä retkeltä jääneet muistot läheltä muuttavista kotkista ja haarahaukoista olivat vain tuulen viemää.

Parin tunnin staijauksen jälkeen lähdimme kohti Tarifan kaupunkia. Mereltä saapui jatkuvasti yksittäisiä haarahaukkoja ja pikkukotkia, joita tuuli heitteli. Kova kaakkois-itätuuli oli painanut linnut kauas merelle. Rantakahvilan suojassa pystyi kohtuullisesti seuraamaan muuttoa, ilman tuulensuojaa ei mitään mahdollisuutta. Ilmassa lentänyt hienojakoinen rantahiekka narskui hampaissa ja optiikassa. Rannan tuntumassa lenteli nuori suula ja kolme kalatiiraa, kahlaajista karikukko ja muutama pulmussirri. Petojen joukossa oli sinisuohaukka koiras ja pari ruskosuohaukkaa. Rannan kiville laskeutui myös muutosta väsähtänyt pikkukotka, jota saimme siinä tovin ihastella. Kahvilan kulmalta siirryimme kaupungin laidalle, jossa tuulesta huolimatta komppasimme muutaman lyhytvarvaskiurun sekä ensimmäisen punapäälepinkäisen. Patonkilounas, siis kaupan eväät, nautittiin surffirannan parkkiksella. Rannan lietteillä oli paljon kahlaajia kovan tuulen tuiverruksessa. Pulmussirrejä ja mustajalkatyllejä, räyskä, hietatiira ja männiköstä kaivoimme esiin etelänpuukiipijän.

Tuulen kyllästyneenä lähdimme La Jandan pelloille, jossa kuluikin loppupäivä pimeään saakka. Peltoja oli muokattu ja kuivattu edellisestä käynnistämme vuodesta 2015. Ajankohta oli hieman myöhäisempi, eikä keväisiä tulvalampareitakaan ollut. Lintuja oli määrällisesti paljon vähemmän, mutta eri lajeja enemmän. Varsinkin karjalaitumet olivat hyviä paikkoja. Punapäälepinkäisiä oli lähes jatkuvasti, niiden vaalea vatsa paistoi kauas. Haarahaukat ja käärmekotkat lensivät matalalla etsien yöpymispaikkoja pellon reunametsiköistä. Retken toinen komea rusotasku näyttäytyi pehmeässä iltavalossa. Muutama kapustahaikara ja pronssi-iibis nähtiin, illan hämärtyessä pelloilta nousi ruskosuohaukkoja ja muutama sinisuohaukka lentelemään. Istvánin pasi kuikka palkitsi meidät kahdella paksujalalla. Havaitsimme sen jälkeen auton edessä muutaman tumman kiurun, eli kyseessä oli arokiuru ja hämärän tultua tien vieren kivikasassa näimme läheltä kaksi pelotonta minervanpöllöä. Hieno lintupäivä, lajeja oli 86, retken kokonaismääräksi tuli 96.

Illallinen hotellimme ravintolassa, jossa toivat raakaa lohta, jonka jouduimme palauttamaan. Yrittivät tuoda samat annoksen ilmeisesti mikrossa lämmitettynä, ei käynyt. Vihdoin uusi kypsä kala, kompensaationa saimme ilmaiset veteranot, ei hyvä. Huomenna syömme varmasti muualla. 

Kolmas retkipäivä, lauantai 30.3.2019

Pilvistä, sadetta, kaakkoistuuli yli 10 m/s, +12-14 C

Aamu oli harmaa ja tuhruinen, eikä petolintumuuttoa ollut odotettavissa, joten suuntasimme kohti Tarifaa. Sää selkeni selvästi, kun ylitimme vuoret, ainoastaan tuuli pysyi kovana. Tarifasta haimme Katajan Mikon vinkistä kyläbulbulia. Näkyviin emme sitä saaneet, kuulimme ainoastaan äänen. Crisi toimi päätunnistajana kuten tavallista, tässä puukorvien kokoonpanossa. Seuraava kohde oli Tarifan länsipuolella oleva ranta ja siellä oleva katselukoju. Tuuli oli tosi kova ja se haittasi selvästi havainnointia, onneksi koju antoi vähän suojaa. Lokkien joukosta löytyi välimeren- ja mustanmerenlokit. Hietatiiroja oli yli kymmenen, samoin riutta- ja kalatiiroja. Rantaniitylle laskeutui vielä viisi pääskykahlaajaa ja toistakymmentä lyhytvarvaskiurua.

Tämän jälkeen lähdimme kohti Barbaten altaita. Täälläkin tarkkailu piti tehdä autosta käsin kovan tuulen takia. Altailla oli flamingoja, avosettejä, paksujalkoja, nummikirvinen ja retken ensimmäinen rusorintakerttu. Lounaalla kävimme keskustan pizzeriassa, joka yllätti meidät positiivisesti. Pizzojen ja cafe cortadojen jälkeen lähdimme kohti La Jandan peltoja. Matkalla ajoimme tunnetun töyhtöiibiskolonian ohi. Petoja ja muita lintuja oli hyvin taaskin paikalla, paras havaintomme oli lähes kahdensadan arokiurun paikallinen parvi. Rusotasku ja minervanpöllö olivat vakiopaikalla. Paluumatkalla poikkesimme Tarifan supermercadossa hankkimassa iltapalan. Huomiselle ennustetaan jo heikompaa tuulta.

Määrät eivät ole olleet tänään kovin suuria, lajien kohdalla toistaiseksi retki on mennyt hyvin. Päivän saldo oli 85, retken lajit 113. 

Neljäs retkipäivä, sunnuntai 31.3.2019

Aamulla puolipilvistä, lounaistuuli 5 m/s, 12 C, päivällä selkeää, 20 C

Retken alkupäiville olimme suunnitelleet edellisen vuoden 2015 retken mukaisesti Välimeren yli muuttavien kotkien ja haarahaukkojen massiivisen muuton tarkkailua. Kovan tuulen takia muutto kahtena edellisenä päivänä oli ollut heikkoa, ja vaikeasti tarkkailtavissa. Nyt oli tuuli huomattavasti tyyntynyt, mutta vuorossa oli majapaikan vaihto, eli lähtö kohti Cadizia ja Barramedaa.

Muutaman kilometrin ajon jälkeen havaitsimme taivaan olevan täynnä muuttavia haarahaukkoja. Pysähdyimme seuraamaan muuttoa ennen Tarifan kaupunkia olevalle näköalatasanteelle. Näkyvyys täällä on hyvä, Afrikan puolelta näkee Marokon rantakaupungin Tangerin talot ja liikenteen kaukoputkella. Haarahaukkoja menee heti aamusta muutama tuhat, sen jälkeen valtaosa on pikkukotkia, joita meni 550, monet lähes vierestä. Hyvä tilaisuus nähdä sekä vaaleita että tummia yksilöitä. Pikkukorppikotkia näemme kolme yksilöä. Tämä hieman korvasi aiempien päivien muuton vähäisyyttä, ja nosti mielialaa. Myös kamera pääsi töihin.

Parin tunnin kuluttua jatkoimme matkaa kohti Cadizia. Altaat olivat hankalasti tavoitettavissa, joten jatkoimme Lago di Medinaan. Matkalla söimme vaihteeksi pitsat, tänään määrä korvasi laadun. Medina oli hyvä paikka, jossa oli vesilintuja runsaasti. Lähes kaikki puolisukeltajat, valkopääsorsia, puna- ja tukkasotka, tuhansia nokikanoja, puskassa lauloi etelänsatakieli. Paikalla oli hyvä katselulava, josta hallitsi lähes koko järven. Matka jatkui pienten lampien kautta kohti Chipiona -nimistä pientä merenrantakaupunkia. Kohdelajinamme oli pikkukiitäjä, niiden piti löytyä ranta-aukiolla olevan majakan luota. Majakka löytyi, komea sellainen, kiitäjät olivat hukassa. Hienoa rantakatua lähdettiin kulkemaan välillä taivaalle tuijotellen. Löytyihän yksi kiitäjä, joka pahaksi onneksi oli palmun katveessa Istvánille. Seuraavan löytyminen kesti pitkään, mutta löytyi sentään, ja tulipa kaupunki hieman tutummaksi. Hauska ja idyllinen rantakaupunki.

Barrameda, joka oli meidän seuraava yöpymiskohde, oli vain parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä. Hotelli löytyi kohtalaisen helposti. Se sijaitsi kaupungin vanhan keskustan kävelyalueella, joten parkkihallin löytyminen teetti hieman enemmän töitä. Siisti, moderni hotelli aivan keskustorin laidalla. Kylmät oluet hyvän lintupäivän päätteeksi maistuivat torin laidan kuppilassa. Päivällä syödyt pitsat pitivät nälän loitolla, joten lasi punaviiniä toimi iltapalana. Paras lintupäivä toistaiseksi, lajit 91 ja koko retken pinnat 137.

Kuva 5. Pikkukotka, vaalea muoto, juuri maahanmuuttanut Afrikasta.

Viides retkipäivä, maanantai 1.4.2019

Puolipilvistä, sadekuuroja, 16 C

Hotellin aamiainen oli hyvä ja monipuolinen. Sen jälkeen matka jatkui kohti Barramedan kaupungin pohjoispuolella olevia altaita. Matka sinne kulki halki epämääräisten pienviljelysten ja omakotialueiden läpi. Altaat osoittautuivat maineensa veroisiksi, lintuja oli runsaasti ja niitä pääsi katsomaan hyvin. Ensimmäiseltä altaalta marmorisorsa kaikille elikseksi. Valkopääsorsia oli yli kolmekymmentä, yöhaikaroita parikymmentä, pari pikkuhaikaraa, punasotkia kymmeniä jne. Viereisellä suola-altaalla satoja flamingoja, avosettejä. Aikaa altailla kului helposti pari tuntia, välillä mehiläissyöjät keskeyttivät havainnoinnin.

Matka jatkui kohti Villafrancaa laajojen kosteikkojen halki. Matkalla nähtiin muuttohaukka, pikkupensaskerttu, pääskykahlaajia ja ensimmäinen niittysuohaukka. Kosteikkoa riitti kilometrikaupalla, kaiken huipuksi niiden halki kulki laivaväylä Sevillaan. Välillä näytti, että iso rahtilaiva on keskellä kosteikkoa. Tiestö oli vaihtelevaa, välillä piti mennä autosta ulos näyttämään, kuinka pahimmat kuopat pääsee ohittamaan. Ajoittain auto kulki kolmella pyörällä yhden ollessa parikymmentä senttiä ilmassa. Villafrancassa kävimme katsomassa palmukyyhkyä, josta olimme saaneet hyvän vinkin Katajan Mikolta. Villafrancassa yritimme löytää ruokapaikkaa, johon olisi saanut auton lähelle, ei onnistunut. Laitakaduilta ei löytynyt kuin juottoloita, joten kävimme Maxissa ostamassa sämpylät, juustoa ja juotavaa.

Matka jatkui Sevillan ohi El Rocioon. Kaupunki osoittautui idylliseksi ”hevoskaupungiksi”. Kaikki rakennukset olivat yksi- tai kaksikerroksisia, jokaisen edessä puomit hevosten kiinnitystä varten. Tiet ja kadut olivat myös hiekkapäällysteisiä ja niiden valaistus hyvin hillittyä. Mieleen tuli Clint Eastwoodin lännenleffat. Hotelli oli persoonallinen, kuten kaupunkikin, ruokapaikaksi löytyi paikallinen saluuna. Ruoka ok ja viini peruskamaa. Syödessä oli tullut pimeää, joten kiersimme hotellille kosteikon reunaa, jossa sammakot ja kaskaat pitivät käsittämättömän kovaa metakkaa. Siitä huolimatta Crisi plokkasi melun joukosta ruokosirkkalinnun. Iltahuuto osoitti, että tänään saimme yhden enemmän kuin eilen, eli päiväsumma 92, ja koko retki 153 lajia. Crisin arvaus retken lajeista oli 150, eli sillä ollaan kärjessä, mutta huomenna valta vaihtuu. Jaskan veikkaus oli 157 ja Istvánin 186. 

Kuva 6. Laulavainen pikkupensaskerttu löytyi Villafrancan kosteikkojen pusikoista.

Kuudes retkipäivä, tiistai 2.4.2019

Selkeää, tyyntä, yli 20 C

Aamulla sankka sumu peitti näkyvyyden viereiselle laguunille. Päätimme lähteä ajamaan oikotietä suojelualueen läpi Valverden opastuskeskukseen. Useamman kilometrin ajettuamme pehmeää hiekka uraa tulimme risteykseen, jossa meidän reitin sulki jykevä portti ja autovahti. Yritimme vielä kiertoreittiä, mutta maasto muuttui liian haastavaksi etuvetoiselle autollemme. Ei auttanut kuin palata takaisin ja lähteä kiertotietä kohti keskusta. Koematkalla havaitsimme tulipäähippiäisen, etelänsatakielen ja punapyyn. 

Kiertotien alkumatka kulki valtavien hedelmä - ja vihannesviljelysten läpi. Lintuja alkoi näkymään enemmän kun pääsimme luonnonsuojelualueelle, joka on kooltaan valtava. Haarahaukkoja, haikaroita, sulttaanikanoja on satamäärin. On yöhaikaraa, jalohaikaraa, ruskohaikaraa, lehmähaikaraa ja silkkihaikaraa. Ryti-, ruoko- ja rastaskerttuset laulavat, ruokkosirkkalinnut surisevat ja viiriäiset pulputtelevat. Uskomaton paikka, mitähän kaikkea tämä paikka sisältääkään?

Opastuskeskuksen on perustanut Jose Antonio Valverde, joka tutki lintuja 50 luvulta lähtien alueella ja jonka ansiosta Donanan luonnonsuojelualue perustettiin. Palumatkalla kävimme vielä Dehesa del Abajon altailla. Alueella oli pesivä kattohaikarakolonia. Kiertelevien haarahaukkojen suuri määrä viitannee pesintään. Lintuja oli paljon, mutta kruununokikana jäi vielä löytymättä.

Paluumatkalla tiellä lojui kuollut mangusto, mielenkiintoisen näköinen otus. Viljelmillä näytti työpäivä päättyvän, kello oli lähes kahdeksan. Rasittuneen näköiset siirtotyöläiset odottelivat tien laidoilla omia kuljetuksiaan. Ennen auringon laskua kiikaroimme El Rocion laguunia, lintuja oli valtavasti. Lähes sadan pääskykahlaajan parvi laskeutui lietteelle. Valkoposkitiiroja parveili satamäärin.

Illalla kävimme ravintola Christinassa syömässä. Paikka oli viihtyisä ja ruoka astetta maukkaampaa, kun edellisiltaisessa saluunassa. Iltahuuto hotellin pihan sohvaryhmässä, lajirikkain päivä, 93 lajia, yhteismäärä 167.  

Kuva 7. Haarahaukat kisailevat.                                                                              Kuva 8. Valkoposkitiiroja.

Seitsemäs retkipäivä, keskiviikko 3.4.2019

Selkeää, tyyntä, 14 C

Tavarat kasaan ja auton nokka kohti Huelvaa. Lähtiessä vielä katsoimme paikallisen laguunin. Lintumäärät samat kuin aikaisempina päivinä, samoin lajit. Ennen Huelvaa kävimme parilla opastuskeskuksella. Mäntymetsä, kangaskiuru ja käki, toivat mieleen Suomen kevään. El Achebuchean komeassa keskuksessa tapasimme suomalaisen pariskunnan, jolta saimme hyvän vinkin kruununokikanasta. Alueen altaiden vesi oli vähissä, samoin linnut. Ruostepääskyjä lenteli runsaasti keskuksen pihoilla. Parkkipaikkalta löytyi retken ensimmäinen pikkuvarpunen, pönttöpesintä. Alueella oli myös runsaasti eksoottisia siniharakoita.

Ennen Huelvaa oli laajoja alueita, joissa oli ollut metsäpaloja. Huelvassa pysähdyimme lounaalle. Onnistuimme löytämään paikallisen pienen ruokapaikan, jossa saimme kunnon tuoreet merianturat grillattuina. Kalat olivat jäissä ja esillä laatikossa, josta kokki kävi ne hakemassa. Ruoka oli hyvää ja meistä tuntui, että saimme vähän ekstraa. Alkuun tuli tosi maukasta tomaattisalaattia ja jälkiruoaksi keksiä ja makeaa talon viiniä, mukava kokemus. Huelvan kosteikot olivat laajat ja hienot mutta tuottivat meille pettymyksen, lintuja tosi vähän. Olisivatko lähteneet muutolle pohjoiseen? Yksi 17 pikkukuovin parvi ja muutama valkoviklo alueen parhaat. Lopulta emme päässeet ajamaan aallonmurtajaa pitkin sen uloimpaan kärkeen, josta kuulemma on hyvä staijata muuttavia avomerilintuja. Tämä tieto olisi vaikuttanut matkasuunnitelmaan.

Päätimme paluumatkalla lähteä vielä hakemaan kruununokikanoja, joista olimme saaneet vihjeen. Sama paikka mistä niitä olimme eilen etsineet. Pysähdyimme altaiden reunaan, paikalle tuli sikäläinen harrastaja, joka ilmoitti niiden pesivän juuri tässä. Samassa István huomasi pari yksilöä aivan edessämme, tosin välillä ruovikon kätköissä. Joskus se on helppoa kuin heinänteko. 

Matka jatkui kohti seuraavaa majapaikkaamme Carmonaa. Matkaa noin sata kilometriä Sevillan kiertäen. Kaupunki löytyi helposti, majapaikan sijainti aivan vanhan kaupungin keskustassa aiheutti hankaluuksia. Majapaikan kujalle ei päässyt autolla. Vasta kolmannella kierroksella onnistuimme, minä jäin matkalaukkujen kanssa kujan alkuun ja István ja Crisi lähtivät hakemaan parkkipaikkaa. Raahasin kamat pienkerrostalon ovelle, jossa meillä oli kolmio ylimmässä kerroksessa. Onneksi ovelle tuli talon asukas, joka neuvoi, mistä huoneisto löytyi. Siisti ja toimiva kolmio, josta uskomattomat näkymät Carmonan vanhan kaupungin kattojen yli. Kymmenet pikkutuulihaukat kisailivat kaupungin kattojen yllä. Pesimäkolonia sijaitsi katedraalin kupolissa.

Päätimme lähteä keskustorille kevyelle iltapalalle. Ennen lähtöä vaihdoin kenkiä ja istahdin sängyn laidalle, sillä seurauksella, että sängynjalka romahti. Oli todella heppoista tekoa, vähän yritimme sitä väännellä, ei siitä oikein kalua tullut. Puhelu meni tietysti vastaajalle, kun yritin tavoittaa vuokraajaa. Lähdimme iltapalalle, yllätykseksemme vuokraaja soitti ja lupasi hoitaa asian. Söimme maukkaat salaatit ja katselimme kun nuoret pojat ja tytöt pelasivat futista torilla, joka oli pyöreä ja hieman katutasoa korkeammalla. Ei sellaista enää valitettavasti näe Suomessa. Sitä oli ilo katsella, ei siinä tarvittu valmentajia, ei nurmikenttiä, ei pelipaitoja. Meidän poissa ollessa sängynjalka oli ”korjattu”; saa nähdä kestääkö koko yön. Päivän lajit 87 ja kokonaismäärä 173.

Kuva 9. Siniharakka                                                                                                  Kuva 10. Kruununokikana. Ponkaaminen on helppoa.

Kahdeksas retkipäivä, torstai 4.4.2019

Selkeää, lounaistuuli 2 m/s, 19 C

Notkuva sänky ei taannut kovin kummoisia unia. Dieettiaamiaisen jälkeen lähdimme läheisille peltolakeuksille, ja niitä riitti kilometri kaupalla joka suuntaan. Yllätyimme arokiurujen runsaudesta. Neljännellä pysähdyksellä onnisti, näimme soidintavan koiras pikkutrapin ja kaksi naarasta. Yksi retken tavoitelajeista oli saavutettu. Pelloilla oli useita punapyitä, yhteensä viisi trappia, arosuohaukka ja muutama niittysuohaukka.

Täysin autiolta vaikuttavan El Arahalin kaupungin läpi ajaessamme päätimme käydä täydentämässä aamiaistamme. Löysimme vaatimattoman näköisen tavernan (Bar Andalú), ja kun avasimme ovet, hurja puheensorina tuli vastaan. Paikka oli lähes täynnä, yli kolmekymmentä henkeä, suurin osa naisia. Kielivaikeuksista huolimatta saimme maukkaat runsaamman aamiaisen ja lämpimät sämpylät, toki kävimme ne itse valitsemassa keittiössä. Hauska paikka ja välitön tunnelma. Matka jatkui Lantejuelan lähellä oleville altaille, joista osa oli lähes kokonaan kuivuneet. Paras allas oli pohjoisin ja suurin allas, jossa lintuja oli runsaasti, mutta niitä joutui katsomaan kaukaa. Lisäksi kova lämpöväreily haittasi meitä. Paras laji oli pensaikosta löytynyt etelänisolepinkäinen. Allasta ei olisi päätieltä A351 huomannut lainkaan, mutta vanha opaskirja oli kerrankin paikallaan.

Täältä päätimme lähteä kohti vuoristoa ja seuraavaa majapaikkaa Villaluenga del Rosariota, matkaa noin 130 km. Matkalla pysähdyimme lounaalle Osunan kaupunkiin. Kuten lähes kaikki täkäläiset kaupungit, sekin on rakennettu tiheästi kukkulan rinteelle. Meidän silmiin eksoottista. Kaupungin jälkeen maasto alkoi kohota ja muuttua mäkiseksi. Toinen toistaan komeampia vuoria ja laaksoja. Tie oli hyvä, joskin vähän mutkainen. Rosarion kylä on pieni, tiheä ja idyllinen. Hotellin pihaan pääsimme juuri ja juuri autolla. Hotelli oli siisti, perinteinen, huoneita enintään kymmenen. Maisemat komeita. Matkan paras laji kalliovarpunen, jotka havaittiin autosta langoilla istumassa. Viimeinen niistä malttoi odottaa, että takapenkkiläinen sai kameransa toimimaan. Ennen iltapalaa staijasimme ympäröiviä vuoria.

Hanhikorppikotkia oli runsaasti liikkeellä, paikallinen käärmekotka esitteli lentotaitoja ja kuusi mustahaikaraa muutti. Auringon painuessa vuorten taakse, todella huomasimme olevamme vuoristossa, pipo ja hanskat olisivat olleet tarpeen, lämpötila aavistuksen yli kymmenen astetta. Iltapalana nautimme hotellin illallisen, hinta 10 €, sisältäen alku-, pää- ja jälkiruuan. Pikkutrapin kunniaksi otimme tujauksen paikallista brandyä. Päivän lajit 71, koko retken 180. István siirtyi kisan kärkeen ja jää sinne pysyvästi. 

Yhdeksäs retkipäivä, perjantai 5.4.2019

Pilvistä, vuoristossa sadetta, 7-11 C

Luvattu sade oli saapunut yön aikana, vettä tuli ajoittain runsaasti ja pilvet peittivät ajoittain vuoret. Aamiaisen jälkeen odottelimme pari tuntia sään selkenemistä. Se ei paljoa auttanut, sadekuurot vuorottelivat ja vuoret peittyivät sumuun ja usvaan. Ajoimme Ubriguen ja Gratzeleman kautta kohti Tebaa. Maisemat olisivat varmaan olleet komeita, nyt märkää ja enemmän märkää, välillä rakeita, alimmillaan lämpö kolme astetta. Vuorilla istuksi muutama korppikotka sumun seassa. Teban lähellä Teban rotko ja vuoriylänkö jossa vanhan opaskirjan mukaan pitäisi pesiä vuorikotka. Jäimme staijaamaan rotkoa, sen yllä leijaili useita hanhikorppikotkia ja parvi alppivariksia ja yksi vuorikotka kandi joka jäi istumaan vuoren seinustalle. Matkaa oli ikävä kyllä liikaa, jotta olisimme voineet linnun määrittää. Paikalla nähtiin myös vuoren solia pitkin muuttavia hietatiiroja, kolmessa parvessa yhteensä kymmenen. Päätimme, että huomenna yritämme uudelleen.

Jatkoimme kohti Campilloksen lampareita. Lampareiden vesi oli korkealla, ja kaikki perussorsat valkopääsorsa mukaan lukien löytyivät. Paikalla päivysti myös kaksi koirasniittysuohaukkaa. Täältä jatkoimme Fuente de Piedraan, jossa oli tämän retken viimeinen majapaikka. Majoitus löytyi helposti kaupungin laidalta. Tavarat vietiin huoneeseen ja lähdettiin kohti Laguna di Piedran lintujärveä. Ennen opastuskeskusta olevalla lampareella oli mukavasti kahlaajia ja sirrejä, suo-, lapin-, pikku-, pulmus- ja kuovisirri, pikkutyllejä, taivaanvuohia, liro, rantasipi sekä metsäviklo, ei hassumpaa. Itse järven vesi näytti olevan korkealla, joten flamingoja oli vain pari tuhatta. Yksinäinen uuttukyyhky saatiin myös retken lajiksi.

Kylmä, tuulinen ja kostea sää hyydytti meidät ja lähdimme Mercadon kautta kämpille, jossa valmistimme maittavan pakastepizza-aterian Cruzcampolla höystettynä. Iltahuudon keskeytti ulkoa kuulunut parin lehtopöllön kimeä ääntely, linnut olivat lähimmillään talomme katolla. Märästä ja tuhruisesta säästä huolimatta, päivän saldo oli 89; ja kokonaismäärä kohosi jo 186. Istvánin ennustuksesta puuttui enää yksi vaivainen laji.

Kuva 11. Valkopääsorsa

Kymmenes retkipäivä, lauantai 6.4.2019

Puolipilvistä, sadekuuroja, 8-12 C

Yön aikana lehtopöllöt ilmoittelivat muutaman kerran läsnäolostaan, mukava lisä linturetkelle. Aamiaisen jälkeen menimme Lago de Piedran opastuskeskukselle. Suurin piirtein samat linnut kuin eilen näkyvillä. Matka jatkui kohti Tebaa ja eilisiä kallioita. Kartasta olimme löytäneet hiekkatien, jonka kautta pääsimme huomattavasti lähemmäksi niitä. Melkein heti kanjonia pitkin lensi hanhikorppikotka, jota ahdistelemaan tuli pari pienempää lintua, siinä oli kauan kaivattu vuorikotka kaksin kappalein. Toinen linnuista jäi hyvin näkyville, joten kaikki tuntomerkit oli helppo havaita. Lintu liiteli vielä pari kertaa lähes päältä, ei jäänyt juuri toivomisen varaa. Seinämien lähellä pyöri myös muutama kymmenen alppitervapääskyä.

Lähdimme kiertämään vuorten toiselle puolelle, sieltä löytyi hyvä katettu tähystyspaikka lähes pystyseinäisiin kallioihin. Crisi sinnikkäästi etsi kalliokiipijää, jota ei löytynyt, sen sijaan paikalle ilmestyi iso falco, josta saimme hyviä kuvia, arabihaukka. Jyrkänteellä oli paljon alppivariksia, muutama tuulihaukka ja sinirastaspariskunta sekä yksinäinen mustatasku. Kävimme välillä syömässä Teban kaupungissa. Tyypillinen vuorelle rakennettu idyllinen kaupunki. Sama ilmiö kuin aiemmin, autiolta vaikuttavan kaupungin asukkaat olivat kuppiloissa siestaa viettämässä. Istvanin kanssa kyllästytimme itsemme valkosipulilla, otimme annoksen piri piri katkarapuja. Crisi tyytyi ties monettako kertaa munakkaaseen, maukkaaseen sellaiseen.

Ennen jyrkänteelle paluuta kävimme kävelemässä vuorten välissä olevassa kanjonissa. Jylhät seinämät molemmin puolin, ainakin yksi virtavästäräkkipariskunta ja kolmisenkymmentä alppitervapääskyä. Staijailimme vielä seinämiä ilman sen suurempia tuloksia. Retken lajimääräksi tuli 187, yksi yli Istvanin arvauksen. Kahdessa viimeisessä näkyi sendarin kädenjälki, vuorikotka ja arabihaukka. Nyt oli aika kääntää auton nokka kohti Malagaa. Ajoimme El Chorron kautta. Ehkä koko retken komein reitti, aluksi upeiden metsäisten vuorten kautta tulimme vuorten solaan, jossa satametristen seinämien välissä vuolas joki. Koko komeuden yllä kaarteli lähes kolmesataa hanhikorppikotkaa. Pystysuorilla seinämillä kävelyreitti jota pitkin meidän ei onneksi tarvinnut kulkea. Loppumatka kulki asutuksen ja pienviljelysten läpi. Muutama pikkutuulihaukka, minervanpöllö ja mehiläissyöjä toivottivat meille hyvää kotimatkaa.

Matkavaatteet vaihdoimme pienellä tien levennyksellä erään kaupungin laidalla. Auton luovutus oli lentokentällä, odottelua neljä tuntia ja myöhäisen lennon takia tax-free myymälät olivat suljettu. Ajallaan lähtenyt viiden tunnin lento kotiin ja perillä Helsingissä olimme klo 6.50. Ulla oli vastassa lentokentällä ja ensin vietiin Istvan ja Jaska Paloheinään Kytöniityntielle mistä yhteinen retki alkoikin. István jatkoi sieltä omalla autolla kotiinsa. Chrisi ja Ulla olivat kotona klo 8.00. 

Kuva 12. Pitkään odotettu vuorikotka.                                    Kuva 13. Flamingo Fuente de la Piedran kylän yllä.