Loppuvuoden 2025 linturetket

Tätä kirjoittaessani joulu lähestyy. Mies on yksinkertainen otus. Hän tulee onnelliseksi, kun saa valmistella perheelleen joulua varten lanttu- ja porkkanalaatikot sekä kalat seuranaan hyvää punaviiniä ja Bachin kantaatti BWV 170, Vergnügte Ruh, beliebte Seelenlust. Kalat suolataan ja savustetaan aatonaattona. Jouluna rauha laskeutuu, mutta toki lintuja seurataan ja mm. joulupinnoja kerätään.

Syksy ja loppuvuosi ovat hienoa linturetkiaikaa. Kesän vehreys muuttuu vähitellen ruskan kautta marraskuun harmaudeksi ja talven valkeudeksi. Muuttolinnut siirtyvät rauhallisesti etelämmäs, osa hitaammin, osa nopeammin. Myös pohjoisia lajeja, kuten lapinkirvinen, saapuu etelään ihailtavaksi muuttomatkansa varrella. Syyskuu on vielä hyvää kahlaaja-aikaa, ja niin tänäkin vuonna. Aiemmin vuoden aikana havaitsematta jääneet pulmus- ja isosirri löytyivät, sekä pari harvinaisuutta, tundravikla Porissa ja palsasirri Laajalahdella. Jälkimmäinen on lähes vuotuinen harvinaisuus, mutta aina sekään ei osu kohdalle. Tundraviklasta sain vasta toisen havainnon. Syksyllä maastossa on myös paljon nuoria lintuja, joiden tunnistaminen usein vaatii perehtyneisyyttä.

Syksy on myös hyvää aikaa seurata petolintujen muuttoa. Syysmuutto on hitaampaa kuin pesimäreviireille keväällä kiirehtiminen. Siksi rannikon hyvillä petolintupaikoilla voi useiden päivien ajan nähdä harvinaistenkin petolintujen saalistelua. Suohaukat ovat yksi erityisen kaunis petolinturyhmä. Pitkäsiipisinä ja taitavina lentäjinä ne saalistelevat peltojen päällä. 14.9.

Myös harvinaisuuksia on syksyisin liikkeellä. Pesineet linnut sekä nuoret yksilöt saattavat harhailla tarkoituksella tai vahingossa, kuka tietää, ja lintuharrastajien eliitin löydettäväksi. Harjalintu syyskuun lopulla Nurmijärvellä oli tyypillinen pikkurari, mutta aavikkotasku Viikissä aivan lokakuun lopulla oli jo kovan luokan harvinaisuus. Tyypillistä loppusyksylle on itäisten uunilintulajien saapuminen länteen. Taiga- ja hippiäisuunilintuja saapuu yleensä vuosittain niin, että työssäkäyväkin niitä ehtii lyhenevässä päivässä havaitsemaan. Tälle syksylle erikoista oli kashmirinuunilintujen runsas määrä. Itse ehdin ponkata vain yhden, mutta useita kymmeniä niitä oli pitkin etelärannikkoa, ja Länsi-Euroopassakin aina Belgiaa myöten tehtiin havaintoja. Onko pesintä onnistunut hyvin, ja joukko uskaliaita lähtee väärään suuntaan mahdollisten uusien pesimäalueiden toivossa, vai ovatko ilmastolliset olosuhteet harhauttaneet suuren määrän yksilöitä väärään muuttosuuntaan?

Kirjoitin tämän blogin loppuun tammikuussa 2026. Syyskauden ja joulukuun aikana sain lopulta 16 vuodenpinnaa, ja lopullinen lajimäärä vuodelle 2025 oli 266 lajia. Se oli hieman alle tavoitteen, mutta määrällisesti kuitenkin seitsemänneksi paras vuodenpinnamäärällä laskettuna. Lintuvuotena vuosi 2025 oli 50. juhlavuoden lisäksi upea. Perinteiset isommat linturetket sekä lähiretket ystävien kanssa, upea suomalainen luonto ja monta sykähdyttävää hetkeä ja havaintoa.

Vain yksi uusi laji Suomessa tuli havaittua, mutta oli se sitäkin hienompi. Tämä oli toinen suurharvinaisuus, jonka havaitsin spondesti, itsenäisesti. Ensimmäinen oli ruostepääsky 28.9.2020, yhä vielä Suomen ainoa syyshavainto lajista. Ja tämä heinäkuinen sponde elämänpinna oli valkoperäsirri, noin kymmenes havainto Suomesta. Molemmista laadin Rariteettikomitealle kaavakkeet, ja havainnot tarkastuksen jälkeen hyväksyttiin. Kirjoitan näistä havainnoista ja harvinaisuushavaintojen tarkastamisesta omat bloginsa aikanaan.

Harvinaisuushavaintoja vuoden 2025 aikana olivat mm. pikkukanadanhanhi, amerikantavi (joka yhdistettiin eli lumpattiin samaksi lajiksi tavin kanssa), nokisorsa, punapäänarsku, ruskosotka, silkkihaikara, valkoperäsirri, tundrakurppelo, tundravikla, idänturturikyyhky, aavikkotasku ja kashmirinuunilintu. Aivan tavallisia 1 ja 2 kategorian puuttuvia lajeja oli kuitenkin useita, kuten kyhmyhaahka, keräkurmitsa, heinäkurppa, ruokki, hiiripöllö ja luotokirvinen. Lintuvuodet ovat erilaisia, ja retkeilyn määrä ja laatu ratkaisevat. Vuoden 2025 aikana en tehnyt yhtään ulkosaariston retkeä, joka selittää osan tavallisista puuttuvista lajeista. Lapista emme runsaallakaan etsimisellä löytäneet keräkurmitsaa.

Vuoden viimeinen retki vuoden viimeisenä päivänä kohdistui Porkkalan luotsikärkeen. Kaunis, lähes tyyni sää, pikkupakkanen. Oli hienoa lopettaa lintuvuosi kauniissa puhtaassa luonnossa merellisissä maisemissa. Espoon Kasavuoren huipulta maisema länteen oli lähes kuin erämaasta. Ei voisi uskoa olleensa tiheimmin asutussa osassa maatamme. Ja huomenna uusi vuosi, uudet vuodenpinnat ja linturetket.