Safari lokakuussa 2024

Matkakertomus safariretkestä Etelä-Afrikkaan 10-19.10.2024

Retkeläiset Terhi Virtanen ja István Kecskeméti

Matkanjärjestäjä Olympia Kaukomatkatoimisto

Majoitus Rhino Lodge, Sebatana Private Reserve

Lapsuuden luontokiinnostukseni ykköskohde oli Afrikan nisäkkäät. Perehdyin Richardinkadun kirjaston Afrikka-aiheisiin luontokirjoihin jo kansakouluikäisenä. Kuten johdantoblogissa totean, ei Afrikan nisäkkäitä Suomessa talsi, eikä omiakaan usein pääse näkemään. Siksi linnut.

Mutta Afrikan luonto, linnut ja eläimet jäi kytemään. Tein ensimmäisen Afrikan matkan kesällä 1991 Namibiaan, jossa kiersimme Ambomaalla ja useissa luonnonpuistoissa. Kolmen viikon matka oli elämys. Matkan aikana näin 160 lintulajia. Luonnon ja lintujen ohella retkeilimme Ambomaalla paikallisissa kylissä ja vierailimme suomalaisten ylläpitämissä kouluissa. Toinen eteläisen Afrikan matkani oli Olympiamatkojen valmismatka Pilanesbergin luonnonpuistoon ja Kapkaupunkiin. Tämäkin matka oli elämys, myös kulttuurillisesti; Kapkaupungin kurjuus ja loisto kilometrien etäisyydellä toisistaan. Matkan aikana näin 136 lintulajia. Näiden kahden matkan yhteislajimäärä oli 241 lajia, jotka kaikki itsenäisesti määritin. Osan määritin ja varmistin valokuvista, mutta kuitenkin itsenäisesti. Ulkomailla aivan uuteen lintulajistoon on upeaa tutustua itsenäisesti, ei ryhmässä ja oppaan tunnistamina. Löytämisen ja tunnistamisen ilo on suuri.

Suuri ilo on myös Afrikan valo, maaperän värit ja auringon voima. Vielä kerran elämässä oli mielessä, kun löysin ajallisesti, retkellisesti ja taloudellisesti sopivan valmismatkan Etelä-Afrikkaan ajalle 10-19.10.2024. Terhiltä puoliksi salaa sen matkan meille varasin, ja syyslomalla 2024 sitten lähdimme pimenevästä ja kylmenevästä kotomaasta kohti valoa, lämpöä ja elämyksiä. Olympia-matkatoimiston edellinen retki oli sopivan ylellinen, ja luotin nyt myös siihen, että matkan puitteet ovat mainiot, ruoka hyvää (ja sitä on paljon), ja Afrikan luonto näyttäytyy riittävän monipuolisesti. Matkaesitteessä oli mainittu, että perillä savannilla saa kävellä. Ja tämä oli se lopullinen houkutus, joka sai tuolle matkalle. Matkan majoitus oli suojelualueella yhdessä paikassa, josta käsin tehtiin retkiä lähelle ja vähän kauemmas.

Matkalle lähdettiin kotoisten herkkujen voimin iltapäivällä 10.10.2024. Lento Dohaan ohjattiin Kairon kautta, kun Lähi-idässä oli vaihteeksi normaalia levottomampaa. Perille päästiin 24 tuntia myöhemmin, ja ensimmäinen ilta jo lupasi varsin mainion kokemuksen. Kuvassa oikealla oma majamme auringonlaskussa. 

Ja savannilla kävelemisen toive toteutui. Waterbergin Sebatana suojelualue on jaettu vyöhykkeisiin, joista sisin on vain ihmisille, ja keskimmäinen ruohonsyöjänisäkkäille, linnuille ja viidelle nuorelle leopardille. Uloin oli suojavyöhyke, joka esti lentokyvyttömien eläinten kulun alueelle ja sieltä ulos. Savannivyöhykkeellä sai vapaasti kulkea aina iltapäivään kello kolmeen saakka, jonka jälkeen leopardit aktivoituivat eikä kävely luonnossa ollut turvallista. Leopardit oleilivat puiston kosteimmalla alueella, runsaan kilometrin päässä sisimmästä majoitusvyöhykkeestä, eikä sille alueelle ollut turvallista kävellä päivälläkään. Harmi, sillä Afrikan kevään sateet eivät tuolloin vielä olleet alkaneet, ja luonto oli hyvin kuivaa. Leopardien reviiri olisi ollut hyvää lintualuetta. No, sinne mentiin jeepeillä ja lintuja näkyi niinkin. Toki ne leoparditkin.

Mutta valo ja värit ja lämpö. Kaikkea oli. Kun pitkien lentojen ja ajomatkan päätteeksi lopulta 24 tunnin matkustamisen jälkeen tulimme perille Sebatanaan, oli kuin olisi tullut paratiisiin. Paikallisten ihmisten hymy, rytmi ja laulu, kirkas valo, maaperän okran ja siennan sävyt ja huumaava kuiva lämpö toivat ilon, joka jatkui koko matkan. Ensimmäisen iltapäivän nopea tutustuminen lähimaastoon, ja auringon hyvin nopea lasku muutama tunti saapumisemme jälkeen jo riitti vakuuttamaan, että viikosta on tulossa elämys.

Toisen matkapäivän aamulla perjantaina saavuimme tosiaan Johannesburgin lentokentälle, ja matkasimme bussilla kohti suojelualuettamme. Matkan varrella havaitsin 14 lintulajia, ja ensimmäisen illan aikana 9 lisää.

Kolmas matkapäivä, lauantai 12.10. alkoi rauhallisella aamiaisella ja safariajolla lähialueelle. Viikon ohjelma ja asuinalueemme esiteltiin. Esittelyn jälkeen kävelimme itse naapurialueelle, joka oli ohi virtaavan puron johdosta vehreämpi. Lounaan jälkeen virkistävä uinti, ja safariajelu pimeän tuloon saakka. Tapasimme alueella asustavan leopardin, jonka vuoksi emme voi kävellä enää iltapäivällä vapaasti savannilla. Päivän päätteeksi lintulajeja jo 45.

Näin matkapäivät etenivät, välillä puistoajoja omassa puistossa, välillä opastettu kävely, puistoajoja naapuripuistoihin sekä kauemmas Pilanesbergin luonnonpuistoon. Silloin kun ohjattua toimintaa ei ollut, pakkasimme retkikamat päälle ja lampsimme puiston portilta savannille.  Osa lähiretkistä käynnistyi jo auringonnousun aikaan, ja retkeilyn aikana kerran nautittiin sivistyneesti kuohuviinibrunssi näköalapaikalta, alapuolella nisäkkäiden juomapaikka ja hyvin myös lintuja.

Viikon ohjelma oli tosiaan viisaasti jaettu lähi- ja etäretkiin. Oli ohjattuja ja vapaita kävelyjä omalla savannilla, kuljimme kirahvien kanssa. Ihan konkreettisestikin, kun kävelimme huomaamatta kahden toistensa luokse haluavan kirahviryhmän väliin. Arvokasta kävelyä hetken aikaa vierekkäin, kunnes havaitsin toisen kirahviryhmän toisella puolella. Hidastimme askelta, annoimme vieressä kulkevien kirahvien mennä ja kiersimme ne rauhallisesti takaa. Iso korkea otus on nopea ja ketterä, kannattaa suhtautua kunnioittavasti. Sanoin on vaikeaa kuvailla tunnetta, kun voi savannilla kulkea villien kirahvien vieressä, ja katsoa rauhallisia eläimiä ylös silmiin.

Oma asumuksemme koostui puolikkaasta pyöreästä perinteisen näköisestä ruohokattoisesta majasta, jossa oli kookas huone ja kylpyhuone. Tasokas majoitustila, ilmastointi, ja yhteisellä ruokailualueella myös vilvoittavat uima-altaat. 

Paikallinen piilokoju oli hieman maanpinnan yläpuolella oleva koju, jossa oli mukavat tuolit. Mikäs siinä istuskella, kun juoma-altaille saapui eri nisäkäslajeja sekä lintuja juomaan. Jokimehiläissyöjiä oli runsaasti juomapaikalla, lähistön pusikoissa huiskulepinkäisiä, viiksihemppoja, eteläntuhka- ja metsäkalliovarpusia. 

Safariajot ja kävelyt omassa puistossa olivat toki mainioita, mutta kuivuudesta johtuen lintumaailma ei ollut niin rikas kuin toivoin. Kosteikot ja niiden linnusto puuttui. Retket lähipuistoihin Weldevongeen ja varsinkin Kaingoon tuottivat runsaasti uusia lajeja. Viimeisenä iltana Sebatanassa meille järjestettiin safariajo omassa puistossa, joka päättyi kuohuviini-illalliseen auringon laskiessa. Mahtava ilta, huumaava lämpö, herkullinen tarjoilu ja punaisena nopeasti laskeva aurinko. Sinä iltana vielä muutti runsaasti terva- ja haarapääskyjä etelään, syysmuutto vielä käynnissä. Hauska kontrasti, pääskyt menossa kohti eteläisintä rantaa, ja me kohta palaamassa pohjoisen talveen. Heillä vielä keväällä pitkä paluumatka, kunnes taas kohtaamme.

Ja ruoka; oma kasvis/kalaruokavalioni oli loistavasti huomioitu. Välillä vain minua varten oli valmistettu herkullinen ruokalaji. Kaikki ruoka oli herkullisesti maustettua, ja ateriat täydellisiä. Jotta ei välillä tulisi nälkä, oli hedelmiä ja juotavaa varattu ruokapaikan pöydille. Ryhmääntyminen matkaseurueen kanssa tapahtui ruokailuilla ja yhteisillä retkillä, aivan kuten edelliselläkin valmismatkalla. Mukavaa matkaseuraa, hyvä tunnelma. Afrikan valo ja ilo tarttui, varsinkin kun henkilökunta teki työtä laulellen, ja poluilla kulkiessakin laulu raikasi. Erään kilpailullisen ryhmätehtävän jälkeen Terhin kanssa kajautimme kaksiäänisesti Eriks Esenvaldsin Lux eternan, ja henkilökunta selvästi nautti musiikista.

Jälkiruokia ja hedelmiä tarjoiltiin niin makoisasti ja runsaasti, että hyvään tottunut lintuharrastajakin oli onnellinen. Suklaakakkuja eri muodoissa, jäätelön ja hedelmien kera. Ruoka tarjoiltiin ilolla. Onneksi vaaka oli jäänyt kotiin. 

Savannin perusilme oli kuiva, koska sadekausi ei ollut vielä alkanut. Vähän kuin meillä lehdetön ja harmaa kausi lumien sulamisen ja toukokuun välillä. Siellä missä oli vesistöjä, oli vehreää.

Viereisen Kaingon suojelualueen läpi virtasi joki, ja siellä oli vehreämpää ja alue linnustollisesti omaa aluettamme runsaampi. Useita uusia lajeja sieltä löytyi, tosin vapaa kulkeminen ei ollut mahdollista. Oppaamme olivat asiantuntevia.

Safariajoilla pääsi nisäkkäitäkin aivan lähelle. Usein 800 millin optiikka oli liikaa, mutta passikuvia silläkin sai. Tässä kirahvi, musta-antilooppi, vesiantilooppi ja oman alueemme nuori leopardi. Alla gnu, kirahvi ja norsu.

Ja tosiaan linnut. Tällä retkellä yhteensä 126 itsenäisesti tunnistettua lintulajia, joista 54 oli uutta Etelä-Afrikan lajia ja 36 uutta Afrikan lajia. Muutama laji jäi tunnistamatta. Tähän loppuun muutama lintukuva retkeltä. Lintutauluja (kategoriassa Etelä-Afrikka South Africa 2024) tältä retkeltä myynnissä yhteensä 43.

Kutojalinnut, sukua varpusille, ovat eteläisessä Afrikassa värikkäitä. Vasemmalla punakaapukutoja, oikealla suurina yhdyskuntina pesivä kyläkutoja.

Kapinpensasmedestäjä ja kultarintasirkku ovat myös värikkäitä lajeja, jotka esiintyivät alueen kosteimmilla seuduilla.