Toinen johdantoblogi: Mitä lintuharrastus merkitsee minulle

Huh, lintuharrastus merkitsee minulle todella paljon. Ulkona ollessani vaistomaisesti kiinnitän aina huomioni ohikulkeviin lintuihin, enkä mitenkään salaile kiinnostukseni kohteita. Salailemattomuus ei johdu siitä, että vieressä kulkija voisi muuten pitää minua outona. On mukava kertoa ilosanomaa linnuista. Ties vaikka tauti tarttuisi.

Lintuharrastuksessa saa vapautta liikkua luonnossa ja kokea hienoja luontoelämyksiä. Lintuja katsellessa ei yleensä liikoja anneta sään vaikuttaa, vaan pääsee nauttimaan hyvin vaihtelevista sääolosuhteista. Kaunis aurinkoinen hellepäivä ei yleensä ole hyvä lintupäivä. ”Paska sää”, sanoi eräs ennen aikojaan lintuasemalta poistunut kollega elokuun helleviikkojen jatkuttua jo pari viikkoa putkeen. Kirkkaana päivänä muuttoaikaan linnut liikkuvat korkealla taivaalla, ja niitä on muutenkin vaikeaa erottaa sinistä taivasta vasten.

Lintuharrastaja oppii katselemaan luontoa eri näkökulmasta, ja havaitsemaan muitakin luontoilmiöitä ja otuksia kuin linnut. Linturetkellä on aina jännityksen kutkuttava tunne, mitähän tänään nähdään. Kun lähdetään bongaamaan jotain tiettyä lajia – siis etsimään aiemmin tiedossa olevaa harvinaisuutta – on ilmassa erityinen jännitys. Ehdimmekö ajoissa, onko lintu paikalla, näemmekö sen riittävän hyvin. Lintuharrastus ei ole pelkkää bongaamista, vaan myös luonnossa liikkumisen ja oman löytämisen iloa. Harvinaisuudet (yläkuvassa arotasku, bongattu) aina kutkuttavat, mutta yhtälailla hyvin nähdyt tavallisetkin lintuyksilöt, tai mielenkiintoiset tapahtumat. Voimakas haukkamuutto huhtikuussa, tai arktisten hanhien muutto Itäisellä Suomenlahdella toukokuun lopulla on niitä mahtavia hetkiä.

Voimakkaat tunnetilat kuuluvat linturetkiin. Tunne, kun pimeässä, kosteassa märässä metsässä tai meren rannalla havaitsee päivän valkenemisen ensi merkkejä, kuulee ensimmäiset linnut. Väsynyt mieli ja paleleva keho virkistyvät, päivä koittaa, luonto herää, into nousee. Luonnon heräämisen hetket, tuoksut, äänimaailma. Musiikilla ja runoudella usein kuvataan luonnon mahtavuutta ja pehmeyttä.

Lintuharrastaja oppii tuntemaan kotimaansa. Vuodenpinnat -blogista käy ilmi, että havaitakseen monipuolisesti lintulajeja vuoden aikana tulee retkeillä laajalti ympäri Suomea, saaristosta Lappiin. Vaikka suurin osa retkistä kohdistuu kotiseudulle ja lähialueille, ulottuvat suunnitelmalliset retket useamman kerran vuodessa kauemmaskin. Virolahti, Parikkala, Porin seutu, Pohjois-Pohjanmaa, Lappi, Kuusamo ovat alueita joihin pidemmät suunnitelmalliset retket kohdistuvat. Lisäksi bongausretkillä tulee nähtyä uusia paikkoja. Samalla voi tutustua paikalliskulttuuriin.

Lintuja voi harrastaa yksin ja yhdessä hyvässä seurassa, ja retkillä tapaa tuttuja ja muita harrastajia. Nykyään lintuharrastus on yleistä ja koetaan positiivisena, se on myös sosiaalinen harrastus. Omille havainnoilleen saa määritysapua helposti lintutorneissa sekä apua lintujen löytämiseen, nykyään harvoin on enää kateutta ja havaintojen piilottelua. Lintuyhdistykset järjestävät retkiä, ja niihin kannattaa uuden harrastajan osallistua. Samalla tutustuu hyviin lintupaikkoihin.

Nykyään lintuihin ja lintuharrastukseen liittyvää kirjallisuutta on runsaasti. Toisin oli 1950-luvulla sukulaisteni Arto ja Asko Vuorjoen aloittaessa harrastuksensa. Aloittaessani 1975 oli jo julkaistu useita hyviä värikuvallisia kenttämääritysoppaita, ja siitä eteenpäin kirjallisuuden määrä on parantunut. Nykyään lintukirja kulkee mukana puhelimessa, ja laulaa. Ensimmäisistä määritysoppaistani jo kirjoitin, laajemmin kirjoitan lintukirjallisuudesta vielä erikseen enemmän.

Valokuvaus tuo oman lisänsä lintuharrastukseen. Monet lintuharrastajat valokuvaavat. Turhaan on maastossa juopaa niiden kuvaajien välillä, joilla on ja ei ole kiikareita. Kukin nauttii omilla tavoillaan linnuista. Kiikareilla vain näkee ja tunnistaa linnut paremmin kuin pelkän kameran ja teleobjektiivin läpi. Turhaan on myös juopaa bongareiden ja muiden lintuharrastajien välillä. Voi olla, että bongareita näkyvästi kiinnostavat lintupinnat, mutta monet ovat ansiokkaita tieteellisiä tutkijoita ja luonnonsuojelijoita. Useimmat bongarit myös tunnistavat lintulajeja mainiosti.

Itse aloitin valokuvauksen jokseenkin heti harrastukseni alussa 1970-luvulla. Aluksi Canon FTb filmikamera, ja Tamronin 800 mm f11 optiikka. Kuvasin mm. Siikajoen Tauvossa sirrejä useina elo- ja syyskuun viikkoina, kun olin Veijo Törnroosin mökillä viikot yksin ja viikonloput mainiossa seurassa. Tavoitteena oli opiskella sirrien pukuvaihtelua kuvaamalla niitä. Mustavalkofilmi ja vaatimaton optiikka eivät kuitenkaan tuottaneet kovin hyviä tuloksia. Kamerani ja optiikkani paranivat 1980-luvulla (Canon F-1 ja FD400/5,6), mutta diafilmin kallis hinta ja kuvien huono muokattavuus eivät sitten kuitenkaan innostaneet liikaa. Kallistakin oli kuvaaminen.

Toista on nyt digitaalisella aikakaudella. Kamera (Canon EOS R6) tarkentaa suoraan ja automaattisesti lentävän linnun silmään, ja hienopiirtoiset optiikat (Canon RF 200-800 f6,3-9 IS USM) tuottavat teräviä kuvia. Digitaalista kuvaa on helppo rajata ja sen sävyjä sopivasti muokata. Lintujen kuvaaminen on oiva lisä hienoon harrastukseen. Bongari minussa harjoittelee lentävien lintujen kuvaamista nopeissa tilanteissa, että sitten kun se harvinainen laji tulee kohdalle saan siitä hyvät kuvat, tai kuvat ylipäätään tunnistamisen tueksi. Yksi syy kuvata lintuja on oppia tunnistamaan kuvista eri lajien ja sukujen pukujen vaihteluita. Kahlaajat ja lokit erityisesti ovat haastavia tunnistettavia, ja kuvien avulla oppii lajintunnistamista. Toki myös lintutaulujen kuvaaminen ja myyminen tulevien eläkepäivien linturetkien rahoittamiseksi motivoi.

Lintuharrastuksen alusta lähtien olen arvostanut omaa tuttua hyvää seuraa linturetkillä. Lintumiesystävieni ydinporukka on harventunut vuosien myötä, mutta yhä minulla on ilo retkeillä lintupoikien Chrisin ja Jaskan, aiemmin vielä Ekin seurassa. Muistoissa ovat Asko, Arto, Veijo, Reiska, Aatos, Unski ja moni muu vanhempi lintumies. Nuorena poikana opin heiltä paljon. Kannattaa tutustua ainakin kahteen kirjaan, Arto Vuorjoen Ulkonokalta tuulee sekä Arvo Aallaksen Pilkkuja meren peilissä. Molemmat harvinaisen upeita kuvauksia lintuharrastuksesta upean luonnon keskellä. Toki myös Yrjö Kokon kirjat ovat suositeltavia, luonnonsuojeluarvojensa takia erityisesti. Varsinaista lintujen tunnistamiseen ja lituharrastukseen liittyvää kirjallisuutta on nykyään runsaasti, samoin valokuvateoksia. Näistä myöhemmin lisää.

Suosittelen myös retkeilemään ulkomailla, ryhmissä tai omassa porukassa. Ulkomaan matkoilla, varsinkin eri puolilla Eurooppaa, oppii näkemään ja tunnistamaan lajeja, jotka meillä ovat harvinaisia. Ulkomaan matkoista on hyötyä kotimaahan eksyneiden harvinaisten lintujen tunnistuksessa. Matkailu avartaa. Lintupoikien kanssa tekemäni lukuisat ulkomaan matkat, varsinkin Espanjaan, ovat mahtavia elämyksiä. Vaikkei osaa kieltä eikä ymmärrä kulttuuria, ovat valkoiseksi kalkittujen talojen tiiviit kylät mäkien päällä tai maukkaat ruokalajit elämyksellisiä. Tai Espanjassa Tarifan seudun tuhansien kotkien päivämuutot Afrikasta Eurooppaan – kun kirkkaalla säällä näkee yli Gibraltarinsalmen lintujen lähdön Afrikan vuorten päältä. Ja kun kotkat nousevat meren pinnasta ilmavirtausten myötä Euroopan puolella rantakallioiden yli korkeuksiin aivan läheltä.

Kannustan näissä blogiteksteissä harrastamaan lintuja ja kulkemaan luonnossa. Kukin omalla tyylillään.

Kuitenkin kannattaa liittyä alueensa lintuyhdistykseen. Lintuyhdistyksiä on yhteensä 30, ja ne löytyvät tältä sivulta www.birdlife.fi/jarjesto/jasenyhdistykset/. Yhdistykset järjestävät retkiä, kokouksia, koulutusta, mutta myös keräävät lintuhavaintoja ja ennen kaikkea suojelevat paikallisesti luontokohteita. Itse kuulun kolmeen lintuyhdistykseen, Uudellamaalla toimivaan Helsingin seudun lintutieteelliseen yhdistykseen Tringaan (viklojen suku), Porin lintutieteelliseen yhdistykseen sekä valtakunnalliseen Bongariliittoon. Birdlife (aiemmin Lintutieteellisten yhdistysten liitto LYL) ylläpitää valtakunnallista lintuhavaintojärjestelmä Tiiraa (www.tiira.fi). Tiiraan kannattaa kirjautua jäseneksi ja tallettaa sinne havaintonsa. Havainnot tavallisistakin lintulajeista ovat tärkeitä. Bongariliitolla on Pinnari niminen havaintojen tallennusjärjestelmä, joka soveltuu erityisen hyvin erilaisten pinnojen keräämiseen.

Lintuharrastus antaa paljon. Se opettaa liikkumaan luonnossa, hiljentymään, tarkkailemaan elämän pieniä ja suuria ilmiöitä, dokumentoimaan sitä. Lintuharrastus opettaa arvostamaan luontoa ja elämää, myös suojelemaan sitä. 50 vuoden aikana olen saanut runsaasti hienoja kokemuksia, joita ilman en toivoisi eläneeni. Väistämättä lintuharrastus ja hyvät ystäväni harrastuksen parissa ovat vaikuttaneet persoonaani ja näkemyksiini.

Edesmenneen sukulaiseni Asko Vuorjoen sanoin: ”Olemisen arvoitus on maassa ja auringossa ja taivaan sinessä, universumin äärettömyydessä, linnun lennossa ja puitten lehvissä. Kaikki on energiaa ja kaikki elää. Ja kaikki, jotka kuolevat, syntyvät uudestaan, ja elävät ikuisesti, eikä elämä koskaan lopu”